30.4.2014

Kanelimunkkitikkuja ja suklaa-amarettokastiketta

Vappu ja munkit... :)  ensimmäistä kertaa elämässä munkkirasva ostettuna ja munkin teko mielessä. Pehmeitä munkkeja tulikin ja mukaan vielä suklaa-amarettokastike ... herkkua... Hauskaa Vappua kaikillen!


Kanelimunkkitikut:
2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna
noin 9 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita

Lisäksi
500 g munkinpaistorasvaa
1 dl sokeria
2 tl kanelia

Sekoita hiiva lämpimään maitoon. Lisää joukkoon sokeri, suola ja muna. Vatkaa joukkoon 2 dl vehnäjauhoista. Lisää pehmeä voi sekä loput jauhoista hyvin alustaen. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia (laita esim. kattilaan kuumaa vettä ja taikinakulho siihen päälle ja leivinliina vielä kaiken komeuden peitoksi). Kauli taikina suorakaiteenmuotoiseksi ja leikkaa levy pituussuunnassa suikaleiksi ja ne edelleen paloiksi. Anna palojen kohota vielä sen aikaa kun munkkirasva sulaa. Kuumenna rasva 180 asteiseksi. Laita rasvaan 4 munkkitikkua kerrallaan ja paista kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Nosta munkit reikäkauhalla hetkeksi valumaan talouspaperille. Sekoita sokeri ja kaneli ja pyörittele munkkitikut lämpiminä sokeriseoksessa.


Suklaa-amarettokastike:
2 dl kuohukermaa
200 g suklaata
2-3 rkl mantelilikööriä, esim. Amaretto

Laita kerma ja suklaa kattilaan ja lämmitä niin että suklaa sulaa. Mausta liköörillä. Dippaa munkkeja suklaakastikkeeseen. Vappuiloa!



Tuore tomaattikeitto ja mozzarella-chorizoleivät

Kodin Kuvalehden vappusivuilta tarttuivat nämä herkut. Itsetehdyn keiton maku on herkullinen ja täyteläinen, parempaa kuin kauppan keitot... Kevyt Vappumenyy... tilaa kanelitikkumunkeille :)

...herkullisen täyteläistä keittoa...
Tuore tomaattikeitto:
10 tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
öljyä
2 rkl tomaattipyrettä
1/2 l kasvislientä
nippu tuoreita basilikan lehtiä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl sokeria
1/2 prk aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa


Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota tomaatteja ja sipuleita pari minuuttia. Lisää tomaattipyre ja kuullota vielä muutaman minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää basilikan lehdet kun keittoaikaa on jäljellä muutama minuutti. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Lisää lopuksi tuorejuusto ja kuumenna keitto niin, että juusto sulaa. Kaada kuuma keitto juomalaseihin.



Mozzarella-chorizoleivät:
8 siivua vaaleaa paahtoleipää
voita
1 pkt mozzarellaa
chorizomakkaraa tms mausteista makkaraa


Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja voitele leivät voilla. Mozzarellan siivutus käy kätevästi kanamunanleikkurilla eli siivuta mozzarella. Jaa neljälle leivälle 3-4 siivua mozzarellaa ja chorizomakkaraa. Laita neljä muuta leipää kansiksi. Grillaa täytetyt leivät kullanruskeiksi voileipägrillissä tai vohveliraudalla.
Tarjoa heti tomaattikeiton kanssa.





28.4.2014

Papu-itusalaatti

Salaattia Jamie Oliverin tapaan.


vihreitä papuja
ituja
mintunlehtiä
1-2 näkkileipää

kastike:
1 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
(sormi)suolaa
mustapippuria

Keitä pavut suolavedessä n. 3-5 minuuttia, huuhtele kylmällä vedellä, näin väri pysyy kirkkaan vihreänä. Laita pavut tarjoiluastian pohjalle, päälle idut sekä mintunlehtiä. Murenna näkkileivät muruiksi ja ripottele salaatin päälle. Kastiketta varten mittaa astiaan oliiviöljy, sitruunan mehu, tilkka suolaa ja mustapippuria, anna maustua tovi ja kaada salaatin päälle.



26.4.2014

Aamusämpyläiset

Leivotaan lehdestä aamupöytään lämpimät, jugurtilla voidellut sämpylät. Taikina tehdään illalla ja leivotaan aamulla.

25 g hiivaa
3 dl kylmää maitoa
8 dl vehnäjauhoja tms jauhoja
1/2 dl vehnäleseitä tai kaurahiutaleita
2 tl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
100 g voita
1 muna



Illalla: liuota hiiva 1/2 dl KYLMÄÄ maitoa. Sekoita jauhot, leseet, sokeri, suola ja voi murumaiseksi seokseksi. Vatkaa muna kevyesti lopun maidon (2 1/2 dl) joukkoon. Lisää siirappi. Yhdistä aineet ja vaivaa notkeaksi taikinaksi. Peitä kulho muovikelmulla ja pane yöksi jääkaappiin.

Seuraavana aamuna: Kuumenna uuni 250 asteeseen. Taikina on ihanan jähmeää, lusikoi siitä sopivan kokoisia sämpylöitä leivinpaperoidulle pellille. Voitele (mustikka) jugurtilla!! ja ripottele päälle vehnäleseitä. Paista uunin keskitasolla 12 - 15 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä.






17.4.2014

Suklaa-vuohenjuustotorttu

Tuhtia suklaata ja suolaista vuohenjuustoa... taivaallista herkkua suklaafanille (Me Naiset -lehdestä).



Taikina:
300 g Block suklaata
125 g voita
n. 1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl sokeria
75 g mantelijauhetta
3 munaa
Päälle:
300 g levitettävää vuohenjuustoa
1 muna
3/4 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja voi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa jauhot, sokeri, mantelijauhe ja munat tasaiseksi taikinaksi. Sekoita joukkoon suklaa-voiseos. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Tee päällinen. Vaivaa vuohenjuusto notkeaksi. Vatkaa juuston joukkoon muna, sokeri ja vaniljasokeri. Lusikoi vuohenjuustoseos vuokaan taikinan päälle. Tee veitsellä tai tikulla pyörteitä niin, että pintaan tulee raitoja. Älä sekoita liikaa, etteivät maut sulaudu yhteen. Paista torttua 190 asteessa 40 minuutti, kunnes torttu on keskeltä kevyesti jähmettynyt.Tässä kohtaa ainakin tämä torttu oli keskeltä mutakakkumaisen kostea. Jos haluat kuivemman piirakan, paista ainakin vielä 10 -15 minuuttia, mutta laita folio tortun päälle, ettei täyte tummu liikaa.

.. yleensä kehoitetaan sulattamaan vesihauteessa, mutta kyllä se onnistuu ihan näinkin...





15.4.2014

Chili con carne - kerrostortillat

Herkullinen ruokaohje Me Naiset sivuilta.


1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
3 tl chipotletahnaa
1-2 tl suolaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
1 dl vettä
1 pkt pekonia
4-8 tortillalettua
200 g cheddarjuustoraastetta
2 avokadoa
1 pieni makea sipuli
1 ruukku korianteria
1 tlk (200 g) ranskankermaa
1 rkl limetinmehua
1/2 tl suolaa

Lado pekoniviipaleet uunipellille ja paahda 200 asteessa noin 10 minuuttia. Laita pelli vinoon, niin ylimääräiset rasvat valuvat alareunaan. Jäähdytä ja murustele pekonit.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista jauheliha pannulla, lisää loppuvaiheessa sipulit, chipotletahna ja suola. Lisää vielä tomaattipyreet ja -murskat sekä tilkka vettä. Anna hautua sen aikaa kun valmistelet loput ainekset.
Leikkaa avokado paloiksi, silppua makea sipuli ja korianteri. Sekoita ranskankerman joukkoon limetinmehu ja ripaus suolaa. Nosta n. puolet juustoraasteesta, avokadot, sipuli, korianteri, ranskankerma ja juustoraaste omissa kipoissaan pöytään. Viimeiseksi leikkaa tortillat neljään osaan, levitä leivinpaperoidulle pellille ja ripottele juustoraaste tortilloiden päälle. Nosta pelli uuniin ja anna lämmetä n. 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Kokoa lämpimien tortilloiden väliin jauhelihachilikastiketta, pekonimuruja ja juustoa. Laita koko komeuden päälle avokadoa, sipulia, ranskankermakastiketta ja korianteria. Nauti!









12.4.2014

Marian balilainen suklaakakku -raakasuklaakakku-

Ruokala.net -sivuilla oli juttu helsinkiläisestä raakaruokakahvilasta ja sen pitäjästä Maria Lönnqvististä. Jutussa oli myös raakasuklaakakun ohje ja juniorin viikonloppukyläilyn kunniaksi kokattiin Marian balilainen suklaakakku. Jam, suosittelen kokeilemaan.


Pohja
2,5 dl saksanpähkinöitä
2,5 dl taateleita
1/4 tl laadukasta suolaa

Aja huuhdellut saksanpähkinät sekä taatelit tehosekoittimessa tasaiseksi taikinaksi ja levitä se joko irtopohjavuoan pohjalle tai piirakkavuokaan.


Täyte
2,5 dl cashewpähkinöitä
1 dl kaakaovoita
1 dl palmusokeria
1 dl jäähdytettyä pakurijuomaa
0,5 dl raakakaakaojauhetta

Aja cashewpähkinät, raakakaakaojauhe, sula kaakaovoi (sulata kaakaovoi vesihauteessa), pakurijuoma ja palmusokeri tehosekoittimessa tasaisesti yhteen ja kaada täyte pohjan päälle. Laita vuoka vähintään puoleksi tunniksi pakastimeen jähmettymään tai ota se pakastimesta tunti ennen tarjoilua. Irrota kakku vuoasta vielä kun se on jähmeä. Leikkaa kakku paloiksi ja koristele palat. Täydellistä herkkua.



11.4.2014

Limoncelloleivokset

ja lisää juustokakkuja ja vielä sitruunaa :) Ohje Kotiliedestä.

.... ihania, henk.koht. leivonnaisia....
Pohja
150 g Digestive keksejä
50 g sulatettua voita

Täyte
200 maustamatonta tuorejuustoa
1 dl ranskan kermaa
3/4 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 kanamuna
1 rkl limencello likööriä tai sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori

Pinnalle
Lemon curdia

Hienonna keksit tasaiseksi jauheeksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos pienien vuokien pohjalle. Sekoita kulhossa tuorejuusto, ranskankerma, sokeri, perunajauho ja kanamuna keskenään. Mausta sitruunaliköörillä ja raastetulla sitruunan kuorella. Jaa seos tasaisesti keksipohjien päälle. Paista 200 asteessa keskitasossa 15-20 minuuttia vuokien koosta riippuen. Anna leivosten jäähtyä kunnolla ennen irrottamista. Levitä leivosten päälle vielä nokare lemoncurdia.