18.10.2014

Maapähkinävoikeksit

Me Naiset lehden sivuilla oli herkullisen näköinen keksijätskijälkkärikuva ja ohje maapähkinävoikekseille. Niinpä otin keksiohjeen kokeiluun. Jälkkäriannokseen valitsin jäätelöksi Rainbown Karamellijäätelön ja keksien ja jätskin päälle vielä kinuskikastiketta ja vadelmia. Herkkujen herkku ja makeaa mahan täydeltä!







125 g voita
3 1/2 dl fariinisokeria
250 g (n.2 1/2 dl) maapähkinävoita
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta






Vatkaa voi ja sokeri. Sekoita joukkoon maapähkinävoi. Lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Taikina on todella löysää, joten nostelin lusikalla pieniä kasoja uunipellille ja taputtelin ne jauhoisin käsin keksin muotoisiksi. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Paistoaikaa kannattaa seurata, sillä ensimmäiset koekeksit tummuivat hieman liikaa reunoilta ja ne maistuivat hieman palaneilta. Anna jäähtyä. Hyviä kahvin kanssa sellaisenaankin, mutta loistava lisä jätskiannokseen.





14.10.2014

Dominotryffelit

Muutaman vuoden takainen ohje Sikke- ruokaa rakkaudella ohjelmasta. Näitä herkkupalleroita täällä on jo ennestääkin, mutta aina mahtuu yksi herkku lisää.

350 g Dominokeksejä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g Block suklaata

Murskaa keksit monitoimikoneella murusiksi, lisää tuorejuusto ja tee tasainen massa. Keksit sain murskaksi koneella ja käsin sekoitin tuorejuuston joukkoon. Laita kovettumaan jääkaappiin tunniksi. Tee massasta pieniä palloja käsin. Nosta kovettumaan kylmään hetkeksi. Sulata suklaa ja kasta tryffelipallot suklaaseen. Koristele esim. pähkinärouheella, mariannemurskalle tms. Koristeet pitää laittaa melko ripeällä, sillä suklaa kovettuu nopeasti. Säilytä valmiit tryffelit jääkaapissa.

12.10.2014

Juustopiiras

Paljon juustoa, viinirypäleitä ja lasi kylmää valkoviiniä...


100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl kylmää vettä

1 pss Aurajuustoa
1 pss mozzarella juustoraastetta
2 dl kermaa
1 prk ranskan kermaa
3 munaa
mustapippuria

Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää kylmä vesi. Painele taikina piirasvuoan pohjaan ja reunoille. Pistele pohjaan haarukalla reikiä.


Ripottele juustot kerroksittain pohjan päälle. Vatkaa munat kermaan ja lisää ranskankerma. Mausta pippurilla. Kaada munaseos juustojen päälle. Ripottele vielä pinnalle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.





4.10.2014

Kääretorttu

Ohessa ihan peruskääretortun ohje. Väliin mummun tekemää omenahilloa ja tarjoiluun vaniljakastiketta. Ihanaa vanhanajan herkkua!


4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

omenahilloa väliin

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vuoraa reunallinen uunipelti leivinpaperilla. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja sekoita. Levitä taikina pellille ja paista keskitasossa uunista riippuen 8 -10 min. 225 asteisessa uunissa.


Laita pöydälle uunipellin kokoinen leivinpaperi ja ripottele sille sokeria. Kumoa valmis torttu sille ja irroita päällimmäinen leivinpaperi. Levitä täyte torttulevylle ja kääri se rullalle leivinpaperin avulla.
Kääri rulla tiukkaan ja jätä saumakohta alapuolelle. Anna kääretortun jäähtyä. Leikkaa siivuiksi ja tarjoa vaniljakastikkeen kera.