21.12.2015

Pehmeä maustekakku

Jostain joululehdestä löydetty kuivakakkuohje, ihanan pehmeä ja jouluntuoksuinen.

4 dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl siirappia
6 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
75 g sulatettua voita

Vaahdota kerma. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä vaahdot varovasti käännellen.
Sekoita keskenään jauhot, sooda ja mausteet. Lisää siirappi ja jauhoseos taikinaan. Sekoita lopuksi rasva joukkoon.



Voitele ja jauhota ainakin 2 l:n vetoinen vuoka. Kaada taikina vuokaan.






Lehden ohjeen mukaan kypsennettiin kakkua 175 asteisen uunin alatasolla 30 minuuttia, alennettiin lämpö 150 asteeseen ja jatkettiin kypsentämistä vielä 30 minuuttia. Siinä kohtaan ainakin minun kakku oli vielä melko raaka, joten lisäsin lämmön takaisin n. 170 asteeseen ja paistoin vielä noin 20 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys tikulla.
Jäähdytä kakku ja kumoa tarjoiluvadille. Ripottele päälle tomusokeria. Ihanan pehmeä kahvikakku.




8.12.2015

Suklaasalami

Joulunamiaisia ei voi koskaan tehdä liikaa. Niitä on mukava antaa lahjaksi ja aivan yhtä ihanaa on laittaa erilaisia namuja ja hedelmiä tarjolle omille pöydille. Tämä ohje on löytynyt Pirkasta.

                                   

10 (85 g) pehmeää kuivattua aprikoosia
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl suolapähkinöitä
5 piparkakkua
200 g tummaa suklaata
20 g voita

Pinnalle
tomusokeria

Pilko aprikoosit suunnilleen karpaloiden kokoisiksi. Murenna piparkakut ja rouhi suolapähkinöitä myös hieman pienemmäksi. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Sekoita tasaiseksi. Lisää muut ainekset suklaamassaan. Anna massan jäähtyä rauhassa. Lusikoi puolet seoksesta leivinpaperin päälle ja kääri paperin avulla noin 25 cm pituiseksi tiiviiksi pötköksi. Muotoile toinenkin suklaasalami samalla tavalla ja laita jääkaappin kovettumaan ainakin muutamaksi tunniksi.

                                        
Poista leivinpaperi ja pyörittele suklaasalamit tomusokerissa ennen tarjoilua. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa konvehtien tapaan. Säilytä jääkaapissa.

                                        

7.12.2015

Texmex-jauhelihapannari

Pirkasta nopea lounasvaihtoehto.

Taikina
7 dl maitoa
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa

Täyte
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 tlk salsakastiketta
1 pss pakastemaissia
1 persiljaa

Vatkaa kevyesti maidon joukkoon munat, jauhot, kaurahiutaleet ja suola. Anna turvota täytteen valmistamisen ajan.

Ruskista jauheliha, lisää joukkoon ohuiksi lohkoiksi leikattu sipuli. Mausta pippurilla ja salsakastikkeella. Anna hautua pari minuuttia. Lisää joukkoon maissi ja kuumenna.

Levitä jauhelihaseos uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle hienonnettu persilja ja kaada lopuksi taikina päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Tarjoa salsa- tai tacokastikkeen ja salaatin kanssa, raejuusto sopii joukkoon myös mainiosti.



6.12.2015

Saksanpähkinä-suklaakakku

Joulu on kiireen iloa! Leipomista, suunnittelua, joululahjojen paketointia, joulukoristeita ja kaikkea ihanaa puuhastelua. Tämä suussa sulavainen kakkuohje löytyi Yhteishyvästä ja sopii täydellisesti uusimpaan kakkutarjottimeeni.

                              

100 g tummaa suklaata (käytän yleensä Block suklaata, joka ei ole ihan niin tummaa)
200 g voita
2 1/2 dl sokeria (josta 1dl vatkataan marengiksi)
4 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
1 dl maitoa
1 dl saksanpähkinäitä

Pinnalle
tomusokeria

Sulata suklaa. Vaahdota voi ja sokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää rasvavaahtoon yksitellen keltuaiset sekoittaen. Lisää sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään, paitsi kaneli ja siivilöi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina joko leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan tai irtoreunalliseen kakkuvuokaan.

Vaahdota valkuaiset lopun sokerin (1 dl) kanssa kovaksi vaahdoksi. Mausta kanelilla. Murskaa pähkinät ja sekoita puolet rouheesta vaahtoon.




Nostele vaahto suklaataikinan päälle ja ripottele pinnalle loput pähkinät. Paista kakku 175-asteisessa uunissa 40 -45 minuuttia. Oma kakku oli uunissa vajaat 40 minuuttia, koska marenki alkoi jo pikkaisen tummua... siis muista tarkkailla ajoissa. Anna jäähtyä. Koristele pinta tomusokerilla.



 

1.12.2015

Mango-vuohenjuustopiiraat

Kertakaikkisen suussasulavaa pikkujouluherkkua. Ohje löytyi Me Naisista.




4 - 5 levyä voi/lehtitaikinaa
1 pkt vuohenjuustoa
1/2 tlk mangoa (säilyke)
2 rkl hunajaa
rouhittua mustapippuria
kanamuna voiteluun


Ohjeessa kaulittiin iso voitaikinalevy, mutta kun pakasteesta löytyi voitaikinalevyjä, käytin niitä. Kaulitsin ensin kolme levyä hieman isommiksi, neljännestä levystä (myöskin kaulitusta) leikkelin ohuita nauhoja, jotka kiinnitin levyjen reunoja kiertämään.


Sivele nauhojen alle vettä, jotta ne tarttuvat pohjataikinaan. Viidennestä levystä tein vielä pikkuleivonnaisen samalla tavalla.


Leikkaa vuohenjuusto siivuiksi ja lado siivut taikinapohjalle. Leikkaa mango ohuiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet juuston päälle. Valuta vielä päälle hunajaa ja ripottele mustapippuria. Voitele piirakan reunat kanamunalla. Paista piirakoita 225 asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia.
 




27.11.2015

Brownie-nekut

Joulun odotus innostaa tekemään kaikenlaisia pikkuherkkuja, suklaisia varsinkin. Nämä nekut löytyivät Kodin Kuvalehdestä. Nekku sana on ehkä vähän harhaanjohtava, koska nekusta tulee mieleen venyvä ja melkein valuva herkku, mutta nämä namiaiset ovat enemmänkin suklaapaloja. Joka tapauksessa suussa sulavia! Kodin Kuvalehden sanoin Eläköön joulu ja karamellit!


2 1/2 dl Marie keksimuruja (n.18 keksiä)
1 dl hasselpähkinöitä
1/2 tl suolaa
1/4 dl kaakaojauhetta
1 rkl kuivattuja karpaloita
200 g tummaa suklaata (Block ehdoton ykkönen)
2 dl kondensoitua maitoa

Päälle
tummaa ja vaaleaa suklaata
Marianne rouhetta

Lisäksi
tikkaritikkuja (leikkelin puisia kertakäyttöveitsiä pienemmiksi)

Vuoraa leivinpaperilla 10 x 20 cm astia. Hienonna keksit yleiskoneella tai murskaa kestävässä pakastepussissa kaulinta käyttäen. Rouhi hasselpähkinät veitsellä. Sekoita kulhossa kaikki ainekset paitsi suklaa ja maito.


Sulata tumma suklaa ja anna jäähtyä. Jätä suklaasulasta pari ruokalusikallista koristelua varten. Sekoita jäljelle jäävä suklaa keksimuruihin. Lisää lopuksi maito. Taikinasta tulee kiinteä ja tahmea. Painele taikina astiaan ja silota pinta.


Koristele brownien pintaa suklaasulalla. Sulata muutama pala valkosuklaata ja tee raitoja taikinan pintaan. Hosuessani unohdin koko valkosuklaan :)  Ripottele päälle vielä Marianne rouhetta.
Painele lopuksi tikkaritikut taikinaan. Laske yhden nekun kooksi n. 2,5 x 2,5 cm. Jäähdytä jääkaapissa vähintään tunti ja leikkaa sitten paloiksi. Tikkaritikut voi jättää pois, ihan hyvin toimii vaan palasinakin. Pähkinöinä käytin hasselpähkinöiden lisäksi myös saksanpähkinöitä.



26.11.2015

Savulohipihvit & sitruunakastike

Tämä herkullinen ja nopea kalaruokaohje löytyi Me Naisista. Ohjeessa oli mukana jogurtista tehty sitruunakastike, joka on ihanan raikas yleiskastike kaikelle kalalle. Kuva on hieman valjuhko, mutta ei ollut aikaa kuvailla, kun oli niin hirveä nälkä!


1 pieni punasipuli
3 rkl kapriksia
500 g lämminsavulohta
3 munaa
1/2 dl lehtipersiljasilppua
1 rkl soijakastiketta

Leikkaa punasipuli pieniksi kuutioiksi ja hienonna kapriksia leikkuulaudalla. Irrota savulohi nahasta haarukan tai lusikan avulla. Nosta kala kulhoon. Riko munat kulhoon ja sekoita. Lisää loput aineet ja sekoita hyvin. Anna tasaantua 10 minuuttia.



Muotoile 8-10 pihviä (iten tein vähän isompia 6 kappalta) ja paista pannulla molemmin puolin. Laitoin tällä kertaa pihvit uuniin (n. 200 astetta ja 10-15 minuuttia), koska uuni oli jo valmiiksi kuumana. Voilla paistaen tulee varmaan vieläkin mehukkaampia.




Sitruunakastike

2 dl maustamatonta jogurttia
1 sitruuna
2 tl hunajaa
mustapippuria

Mittaa jogurtti pieneen kulhoon. Purista sitruunasta mehu ja mittaa hunaja joukkoon. Sekoita ja viimeistele mustapippurilla. Erittäin raikas, herkullinen ja nopea soosi kalalle kuin kalalle!


25.11.2015

Viikunakakku

Nyt laitetaan kuivakakkuun taateleiden tilalle välillä viikunoita. Tällä hetkellä tuntuu, että tämän joulun ohjeissa viikuna on in :) Tämä ohje löytyi Kodin Kuvalehdestä.


1 ps (200 g) kuivattuja viikunoita
1 1/2 dl vahvaa kahvia
200 g voita
2 dl muscovadosokeria
3 kanamunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl hasselpähkinöitä

Kuorrutus
1 dl muscovadosokeria
1/2 dl kuohukermaa
2 tl pikakahvijauhetta
2 rkl hasselpähkinöitä

Poista viikunoiden kovat kannat ja paloittele hedelmät. Keitä viikunoita kattilassa kahvissa pehmeiksi, noin 10 minuuttia. Tee normaalia vahvempaa kahvia, maku tulee näin täyteläisemmäksi.Voitele ja jauhota 1,5 litran kakkuvuoka.

Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Rouhi pähkinät veitsellä ja sekoita rouhe jauhoihin. Soseuta pehmeät viikunat sauvasekoittimella. Lisää kuumaan soseeseen paloiteltu voi ja sokeri. Sekoita, kunnes voi sulaa. Jäähdytä kädenlämpöiseksi.


Lisää munat viikuna-voiseokseen voimakkaasti sekoittaen. Lisää myös jauhoseos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele taikina kakkuvuokaan ja tasoita kakun pinta.

Paista kakkua 50 -55 minuuttia 180 asteessa. Kokeile kypsyys puutikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä. Kumoa ja jäähdytä kakku. Minulla kakku oli 55 minuuttia uunissa ja oli ehkä hieman liikaa. Pienemmällä ajalla olisi jäänyt mehevämmäksi.

Valmista kuorrutus kiehauttamalla sokeri, kerma ja kahvijauhe kattilassa. Anna kuorrutteen jäähtyä kunnolla ja paksuuntua. Valuta se kakun päälle. Koristele hasselpähkinöillä.








Viikon, parin säilytys tekee kakusta entistä paremman, jos se vaan ei sitä ennen mene jo parempiin suihin. Kuorrutus ei kuitenkaan pysy hyvänä niin kauan, joten jos säilöt kakkua pidempään, tee kuorrutus vasta lähempänä nauttimista. Kakku on hyvää kahvin seuralaisena. Pähkinät ja viikunoiden siemenet tuntuvat mukavasti hampaissa.

22.11.2015

Appelsiinipistaasirenkaat

Vaihtoehto joulupipareille tai niiden kaveriksi kahvipöytään. Ohje löytyi Kodin Kuvalehdestä.












125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 appelsiinin raastettu kuori

Kuorrutus
4 dl tomusokeria
2-3 rkl appelsiinimehua
2 dl suolattomia pistaasipähkinöitä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna joukkoon vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Raasta huuhdotun appelsiinin kuori. Sekoita jauhot ja appelsiinin kuori taikinaan. Peitä taikina kelmulla ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi. Kauli taikina jauhotetulla alustalla 2-3 millin paksuiseksi levyksi. Ota piparkakkumuotilla pikkuleipiä. Tee keskelle reikä esim. pursotinpussin terän (tyllan) avulla. Itse käytin tällä kertaa vichypullon suuta :)
Nostele pikkuleivät lastalla leivinpaperille uunipellille.



Paista pikkuleipiä 200-asteisessa uunissa 5-7 minuuttia. Seitsemän minuuttia riitti ainakin omassa uunissa, jos pipareiden antaa olla kauemmin, niistä voi tulla liian kuivia. Eli uunista pois ennen kuin reunat alkavat tummua. Anna jäähtyä.


Sekoita tomusokeri ja appelsiinimehu kuorrutteeksi. Rouhi pistaasit veitsellä muruiksi.
Lusikoi kuorrutus pieneen pakastepussiin ja tee kulmaan reikä. Pursota kuorrutus tai levitä se lusikalla pikkuleiville. Ripottele pistaasirouhetta päälle. Nauti!