29.9.2015

Suklaalevypiirakka

Netissä on pyörinyt viime aikoina hittipiirakka, johon ei tarvita kuin suklaalevy ja voitaikinaa. Tätä on mainostettu hyvänä vierasvarana, jonka pyöräyttää nopeaan. Ainoa ongelma ainakin meidän perheessä on se, että suklaalevyt eivät todellakaan säily kaapissa kauaa :) Kokeiluun meni ja sellainen herkku tulikin, että siitä ei seuraavaan päivään jäänyt muruakaan.


Ohjeessa oli 2,5 levyä voitaikinaa, jotka kaulittiin ja nipisteltiin yhteen. Kokemuksesta tiedän, etten saa joulutorttujakaan pysymään aukeamatta, joten puristelin kolme levyä palloksi ja kaulitsin näin saumattoman suorakaiteen.


3 levyä voitaikinaa
suklaalevy oman maun mukaan
kanamuna voiteluun






Kaulitse voitaikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levyn tulee olla reunoiltaan noin 5 cm suklaalevyä isompi.

Laita suklaalevy taikinan keskelle ja tee taikinan reunoihin noin sentin välein viillot terävällä veitsellä tai saksilla.


Asettele sentin levyiset taikinasuikaleet suklaalevyn päälle vuorotellen kummaltakin puolelta. Suklaalevyn tulee peittyä kokonaan.


Voitele piirakka munalla ennen kuin laitat sen uuniin. Paista 200-225 asteessa noin 15 minuuttia.


Viimeiset murut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti