12.3.2023

Sitruuna-oliiviöljykakku


 K-Ruoka 3 2023 lehdestä sitruunainen ja oliiviöljyn vuoksi kevyeltä maistuva kakku.


3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1 1/2 dl oliiviöljyä
2 munaa
1 1/2 dl kreikkalaista jogurttia
1 sitruunan mehu sekä raastettu kuori

Mascarponevaahto
1 prk mascarponea
3/4 dl maitoa
1 1/2 rkl sokeria

Lisäksi koristeluun
vadelmia
tomusokeria 

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (20 cm) pohjan ja reunan väliin. Öljyä vuoka ja jauhota se vehnäjauhoilla.
Sekoita kulhossa vehnäjauho, sokerit, leivinjauhe, ruokasooda sekä suola. Sekoita toisessa kulhossa oliiviöljy, jogurtti, munat sekä sitruunankuori ja -mehu.
Siivilöi jauhoseos kosteisiin aineksiin taikinakaapaimella käännellen. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 175-asteisen uunin alatasolla 35 - 40 minuuttia. 37 minuuttia oli minun uunissa hyvä aika. Testaa kypsyys tikulla. Anna jäähtyä kunnolla ennen kumoamista.

En tehnyt mascarponevaahtoa, vaan koristelin kakun tomusokerilla ja vadelmilla ja oli kyllä herkullista. 

Lisäksi tein kakun vegaanina ja jätin munat pois. Korvasin ne Vegaaniliiton sivuilla olevalla vaihtarilla: 1 muna = 1 rkl perunajauhoja ja 1 tl leivinjauhetta, vatkaa joukkoon1 rkl öljyä ja 2 rkl vettä ja lisää taikinaa. Vaihtoehtoja toki löytyy muitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti