26.7.2015

Carmelitas-neliöt

Rapeiden neliöiden ohje on Me Naisista. Herkkua kahvilla ja ilman.
Ohje on neliön malliseen 20 x 20 cm kakkuvuokaan, tein määrät tuplana uunipellille.


Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
1 dl maitoa



Täyte
1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa (valitse kondensoitu maito, jonka kyljessä lukee caramelized. Se on keitetty valmiiksi kinuskiksi)
100 g suklaata rouhittuna


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Mittaa jauhot, kaurahiutaleet, sokerit ja leivinjauhe kulhoon. Lisää huoneenlämpöinen voi ja nypi aineet murumaiseksi seokseksi. Ota 1 1/2 dl muruseosta syrjään odottamaan.


Lisää maito loppuun muruseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada kakkuvuokaan / uunipellille ja painele jauhoisin käsin tasaiseksi. Pistele pohjaa haarukalla. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.


Lusikoi kondensoitu maito esipaistetun pohjan päälle pieninä nokareina. Ripottele päälle myös suklaarouhe. Ripottele päällimmäiseksi syrjään ottamasi muruseos.




Paista kakkua uunin keskitasossa vielä ainakin 20 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä ja leikkaa neliöiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti