30.6.2014

Kotikebab

Me Naiset lehdessä oli juttua katuruuasta ja mukana oli myös kotikebab ohje. Kokeiluun!


Kebab:
800 g lampaanjauhelihaa
1 rkl suolaa
1 rkl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
öljyä paistamiseen

Kastike
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Kaalisalaatti
500 g valkokaalia
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
 2 valkosipulinkynttä
4 dl turkkilaista jogurttia

Lisäksi
tomaattia, salaattia, suolakurkkuja,
sipulia, pitaleipiä

Pyöräytä jauheliha ja mausteet sekaisin tehosekoittimessa. Seoksesta tulee erittäin tiivistä, mutta se vain helpottaa kebabin leikkaamista/vuolemista myöhemmin. Jaa jauheliha kahdeksi tangoksi ja kääri tiiviisti kaksinkertaiseen folioon. Paista kebabpötköjä 4 tuntia 100 asteessa. Anna jäähtyä kunnolla. Vuole kebabpötköistä lastuja, levitä ne uunipellille ja sivele öljyllä. Ruskista 180 asteessa 5-10 minuuttia. Etukäteen arvellutti mausteiden pieni määrä jauhelihassa, mutta maistuvaa tuli. Makua lisää antavat kaalisalaatti ja kebabkastike.






Valmista kebabkastike kuullottamalla silputtu sipuli ja viipaloidut valkosipulinkynnet öljyssä (n. 10 minuuttia). Hienonna chili (muista kertakäyttöhanskat) ja lisää sipuleiden joukkoon. Sekoittele muutama minuutti ja lisää tomaattimurska sekä muut mausteet. Anna poreilla hiljalleen ainakin puoli tuntia. Soseuta sauvasekoittimella.




Suikaloi valkokaali pieneksi silpuksi. Laita kaali, etikka, sokeri ja suola kannelliseen astiaan (lasipurkki on hyvä). Ravista voimakkaasti ja laita jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi. Purista valkosipulinkynnet jugurtin joukkoon ja sekoita. Nosta myös tämä kastike jääkaappiin maustumaan. Sekoita kaali ja jugurttikastike yhteen ennen tarjoilua.




Kuumenna pitaleivät. Täytä ne kebabilla, kaalisalaatilla, tomaatilla, salaatilla, suolakurkulla ja sipulilla. Lisää koko komeuden päälle kebabkastike ja herkuttele!


13.6.2014

Päärynä-kinuskikakku


Löysin tämän Valion herkkuohjeen naistenlehden sivuilta ja kesäloman kunniaksi kokeiluun. Homejuuston ystäville ihana herkku.


Pohja
150 g Digestive keksejä
50 g voita
1 Snickers tms suklaapatukka

Täyte
4 liivatelehteä
2 dl kermaa
2 prk Valion maustettua päärynä-kinuski rahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle
Aura juustoa
kivettömiä tummia viinirypäleitä
kinuskikastiketta
(tuoretta minttua)













Murskaa keksit. Lisää voisula ja hienonnettu suklaapatukka. Suklaapatukan lisääminen keksipohjaan on ihana idea, tämä pitää muistaa. Painele seos piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sekoita sokerit rahkan joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Valuta vesi liivatelehdistä ja sulata ne kuumaan veteen (1 rkl) ja sekoita rahkan joukkoon. Lisää kermavaahto varoen joukkoon. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Peitä kelmulla ja anna olla jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. Koristele halkaistuilla viinirypäleillä ja Aurajuustolla. Päälle voi vielä koristeeksi laittaa mintun lehtiä. Lisäksi laita tarjolle myös kinuskikastiketta kaadettavaksi palan päälle. Tämä oli kyllä hyvää. Suosittelen.
 
 

2.6.2014

Tuulihatut

Toooodelllaa pitkään aikaan en ole tehnyt tuulihattuja ja kun tuli tarve pienikokoisille suupaloille kuohujuoman kera, aloin kaivamaan tuulihattuohjetta. Ohjeeksi valitsin kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi version. Tästä ohjeesta tuli n. 60 kappaletta tosi pieniä hattuja.


100 g voita
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa


Kuumenna rasva ja vesi kattilassa niin että rasva sulaa. Kannattaa valita teräskattila, jotta voit käyttää samaa astiaa myös vatkausvaiheessa. Lisää jauhot joukkoon koko ajan sekoittaen puulastalla, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista. Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä hetki. Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella hyvin vatkaten. Nosta pellille kahdella lusikalla nokareita tai käytä pursotuspussia. Koko melkein kaksinkertaistuu. Paista 170 asteessa noin 20 - 25 minuuttia. Älä aukaise uunin luukkua paistamisen aikana tai hatut lässähtävät. Halkaise jäähtyneet tuulihatut niin, että yksi sivu jää vielä vähän kiinni. Täytä ja laita kansi kiinni. Ohessa pari ehdotusta suolaiseksi täytteeksi:



1 pkt ruohosipulituorejuustoa
1 dl ranskan kermaa
1 pkt kylmäsavuhärkäleikettä tms vahvan makuista leikettä
4-5 pikku suolakurkkua
persiljanippu
n. 1 dl kermaa vatkattuna

TAI

1 pkt lohituorejuustoa
1 dl ranskan kermaa
tillinippu
n. 1 dl kermaa vatkattuna

Täytteet kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, etteivät hatu sitkisty tai kostu liikaa.