29.10.2016

Kanelipullat croissant -taikinasta

Lunni leipoo sivuilta löytyi tämä Pikaiset kanelipullat -ohje. Hetkessä saa pöytään ihanaiset korvapuustit!



1 kpl croissanttaikinaa (tölkki)
voita
sokeria
kanelia
munaa voiteluun

Hätäpäissäni en tietenkään lukenut ohjetta kunnolla ja avasin purkin ja leikkasin vanhan tavan mukaan croissantit viivoja pitkin kolmioiksi :) Ohjeessa taasen kehotettiin painelemaan ja tasoittelemaan koko pötkö yhdeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi....


Levitä pinnalle pehmeää voita, ripottele pinnalle sokeri ja kaneli. Ohjeen mukaan sitten kääritään levy pituussuunnassa tiukaksi rullaksi ja leikataan korvapuusteiksi ja painetaan keskeltä kasaan. Onnistuihan se kääriminen kolmioistakin, vähän hassun mallisiksi vaan jäivät. Eipä tuo makua haitannut =) Leikkasin vielä nuo 6 kolmiota puoliksi, joten 12 pientä puustia purkista.


Voitele munalla, paista 175 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes pullat ovat saaneet väriä. Kiva ja nopea vaihtoehto korvapuustinälkään!
 

28.10.2016

Omenainen kinuskikakku

Ruoka.fi -sivustolta löytyi tämä omenaherkku. Omenat pilkotaan ja lisätään kakkupohjaan. Kakkupohja kostutetaan omenamehulla ja päälle laitetaan valumaan ihanan paksua kinuskia. Herkkua!

Kakkupohja
3 omenaa
125 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 - 1 tl kardemummaa tai kanelia (laitoin molempia)

Kostutukseen
1 1/2 dl omenamehua (ostin kaupasta pillimehua)

Kinuski
2 dl kermaa
100 g voita
1 1/2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristeeksi
pähkinöitä ja rusinoita

Voitele ja korppujauhota 22 -24 cm kakkuvuoka. Kuumenna uuni 175 asteiseksi.

Kuori ja leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää omenakuutiot kuivien aineiden joukkoon ja kääntele seos taikinaan. Kypsennä kakkua uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Peitä kakun pinta leivinpaperilla kypsennyksen loppuvaiheessa.

Anna kakun jäähtyä hetki ja irrota se vuoasta. Pistele kakkuun sinne tänne reikiä ja valuta päälle omenamehua. Anna kakun kostua jonkin aikaan ennen kuorruttamista.


Mittaa kuorrutusta varten kattilaan kerma, sokeri ja paloiteltu voi. Keitä seosta hiljalleen ainakin yli puoli tuntia tai kunnes se sakenee. Itse käytin lämpömittaria ja keittelin niin kauan että lämpötila oli 105 astetta. Kaada kuorrutus kakun pinnalle ja koristele pähkinöillä ja rusinoilla. Mehevää ja makeaa!

27.10.2016

Mutakakku vuohenjuustolla & pähkinöillä

Suklaisen makuinen kakku, vaikka koko kakussa ei ole palaakaan suklaata. Ohje on  löytynyt Leivotaan -lehden sivuilta. Tarjoilussa on käytetty päärynämarmelaadia, sitä en kaupasta löytänyt. Päärynäsosetta kylläkin ja se maistui aivan ihanalta ja raikkaalta.

150 g voita
3 3/4 dl sokeria
3 munaa
5 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g vuohenjuustoa
1 dl sekalaisia pähkinöitä rouhittuna

Tarjoilu
päärynämarmelaadia
kermavaahtoa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja leivitä irtoreunainen vuoka.



Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon sokeri ja munat yksi kerrallaan. Sekoita mukaan kaakaojauhe, vaniljasokeri ja jauhot. Kaada taikina vuokaan. Murusta vuohenjuusto ja rouhi pähkinät. Ripottele molemmat taikinan päälle.



Paista uunin keskitasolla n.20-30 minuuttia - kakun kuuluu olla keskeltä tahmea!


Tarjoa päärynämarmelaadin ja kermavaahdon kera.

26.10.2016

Lohipiiraset

Tämä herkku löytyi Kodin Kuvalehden kokkaussivustolta. Tein ohjeen mukaan piiraset muffinipellille, ensi kerralla voisi tehdä suoraan piirasvuokaan, nopeutuisi puuhastelu huomattavasti.


Pohjataikina
500 g pakasteruistaikinaa

Täyte
300 g kylmäsavulohta
3 dl omenasosetta

Kermaseos
3 dl kermaa
100 g vuohenjuustoa
2 dl sinihomejuustoa
suolaa
1 tl sitruunapippuria
2 kanamunaa
1 dl tilliä

Pinnalle
juustoraastetta

Koristeeksi
limettiä
omenaviipaleita
mätiä

Sulata taikina. Voitele matala muffinipelti. Jaa taikina 16-18 palaksi ja painele palat vuokiin, myös reunoille. Laita omenahilloa jokaisen piirasen pohjalle. Leikkaa lohisiivut pieneksi paloiksi ja asettele ne omenahillon päälle.



Sekoita kermaseoksen aineet ja kaada jokaisen piirakan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja pari omenaviipaletta.


Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Laita koristeeksi ennen tarjoilua limetin lohko, halutessasi omenaviipale ja mätiä.


25.10.2016

After Eight - mokkapalat

Suklaaneliöt, suklaaneliöt.... uudistettu versio. Maistuu edelleenkin. Ohje tällä kertaa pikkasen tuunattuna Perinneruokaa prkl sivustolta

Pohja
200g voita
3 1/2 dl kahvijuomaa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kpl munia
200 g After Eight -suklaakonvehteja

Kuorrutus
75 g voita
3/4 dl kahvijuomaa
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta

Mittaa kattilaan rasva ja kahvi. Kiehauta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Mittaa kuivat aineet kulhoon siivilän kautta. Sekoita joukkoon rasvaseos. Vatkaa kanamunien rakenne rikki erillisessä kulhossa ja lisää taikinaan.

Levitä taikinasta puolet leivinpaperin päälle uunipellille ja lisää 20 After Eight -suklaakonvehtia taikinan päälle. Kaada loput taikinasta palojen päälle. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.


Valmista kuorrute kiehauttamalla kattilassa rasva ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi.


Levitä kuorrute jäähtyneen mokkapalalevyn päälle. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Koristele mokkapalat After Eight -suklaakonvehdeilla. Sulaa suussa!