26.12.2014

Kotijuusto

Kodin Kuvalehdestä löytyi peruskotijuuston ohje, mukavana lisänä oli ohje ruskistaa juuston pinta uunissa ennen tarjolle laittamista.

3 l kulutusmaitoa
1 l talouspiimää
3 munaa
(meri)suolaa
voinokare




Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita piimän joukkoon. Lisää seos kuumaan maitoon. Kuumenna uudelleen kiehumispisteeseen, mutta älä keitä. Näissä keittopuuhissa digitaalinen lämpömittari on hyvä apuväline. Nosta kattila liedeltä ja peitä kannella. Anna seoksen olla lämpimässä noin 30 minuuttia, jonka aikana juustomassa erottuu herasta. Sekoita joukkoon suola ja voinokare. Alkuperäisessä ohjeessa suolaa oli 1 tl, mutta laittaisin enemmän, koska maku oli erittäin mieto. 


Nosta juustomassa reikäkauhalla sideharsolla peitettyyn juustomuottiin (sideharsoa ei löytynyt, joten tyhjensin ensiapupakkauksen sideharsovaraston!). Ohjeessa oli talouspiimää, mutta kaupassa ostin vanhasta muistista rasvatonta piimää, mutta hyvin sekin tuntui toimivan. Juustomuotin täyttämisen aikana suurin osa herasta valui jo pois, mutta kannattaa silti laittaa muotti johonkin reunalliseen astiaan.





Aseta juuston päälle paino ja jätä jääkaappiin valumaan yön yli. Voitele juuston pinta munalla ja ruskista uunissa 250 asteessa jokunen minuutti, kunnes juuston pinta on kauniin ruskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti